Postimies toi tänään suuren paketin ovelle! Ja kyseessä oli tosiaan suurikokoisin koskaan saamani paketti - jos olisin joutunt menemään sitä tulliin hakemaan, a) olisin maksanut itseni kipeäksi, ja b) mutten olisi kyennyt tuomaan pakettia enää pyörän selässä kotiin.
Kyseessä oli ensimmäinen perille tullut pakettini Celgalta, joten tilanne on mitä mainioin tarkastella
Enfant Terribleen kirjoittamaani infoa välitysfirmoista. Silloinhan kauppani olivat yhä käynnissä sekä Celgan että Crescentin kanssa, mutta nyt voin jo kirjoitella siitäkin, miten kauppa loppujen lopuksi sujui. Olen siis muokannut alkuperäistä tekstiä.
Välitysfirmat: Celga
Celgalla on oma nimenomaan
lolitoille suunnattu palvelu, jonka kautta voi tilata verkkokaupoista, jotka eivät lähetä ulkomaille (mukaanlukien ns. indies-brändit, joilla saattaa olla vain blogi), sekä uutuutena myös japanilaisilta huutokauppasivuilta Yahoo!Japan Auctions sekä mBok. Celgalla on myös japanilaisten gootti- ja lolitavaatteiden
kauppa. Nämä kokemukset käsittelevät Celgan EGL-puolta.
Kaikki tiedot maksutavoista, taksoista ja kaupankäyntiproseduureista löytyvät sivuilta, en ala niistä selvittää. Celgaa käytettäessä kannattaa lukea kaikki FAQ-sivut ynnä muut tiedot, myös Celgan pääsivulta, ei vain egl-osastolta, koska infoa on ripoteltu vähän sinne ja vähän tänne. Celgan käyttämiseen pätevät samat maalaisjärjen säännöt kuin kaikkeen nettikaupankäyntiin: ellei hallitse englantia / saa selvää sivun ohjeista / jaksa ottaa selvää itse, ei kannata tilata.
Miten sitten Celgan kanssa toimitaan? Tilaukset lähetetään lomakkeella, huutokaupoille ja nettikauppatilauksille on eri lomakkeet. Huutokauppatilauksen lomake saattaa latautua vaillinaisesti aluksi, ja Ellei koko sivu tule heti näkyviin, kannattaa painaa "päivitä" tai ryssiä sivu valmiiksi painamalla Ctrl + F5 (toimii ainakin Firefoxissa ja IE:ssä, kyseessä Reload override cache -niminen toiminto).
Celgalta tulee lomakkeen lähetyksen jälkeen (ja sitä nappia todellakin kannattaa painaa vain yhden ainoan kerran, tai joutuu pulittamaan useista tilauksista) automaattne sähköposti, jossa ilmoitetaan tilausken tuleen perille. Ko. viestiin ei kuulu vastata. Päivän tai korkeintaan kahden jälkeen Celgan työntekijä, huutokauppatilauksissa Emily, Hyla tai Keigo, nettikauppatilauksissa Stella, vastaa viestiin ilmoittaakseen, että kaupat on tehty tai huutokauppa kirjattu ylös. Jos maksutavassa on epäselvyyttä, tai etukäteen lähetettävää deposit-etumaksua ei ole lähetetty, he kysyvät sen perään.
Celgan taksa on 10 Yhdysvaltain dollaria per 10 000 jeniä tuotteen hinnasta, tosin 10 dollaria kaikista 1000-10 000 jenin hintaisista ja alle 1000 jenin hintaisista tavaroista 5 dollaria. Lisäksi kulut Japanin sisäisistä postituksista sekä pankkisiirtokulut lankeavat ostajalle, kuten luonnollisesti kaikilla välityspalveluilla.
Celga ei ilmoita, milloin nettikaupsta tilatut tuotteet ovat perillä, eikä myöskään siitä, onko nettihuuto voitettu vai hävitty, joten jälkimmäisestä täytyy itse pitää huolta ja seurata nettihuutokauppoja. Odoteltuani jonkun aikaa (ensimmäisen tilauksen tein jouluaattona), ounastelin Tavaroita olevan perillä Celgan varastossa. Celgalle voi erikseen lomakkeella lähettää varastokyselyn, mutta minä pyysin suoraan lähettämään kaikki varastossa olevat tavarani. Celga ei kuitenkaan vastannut tähän pyyntöön mitenkään, eikä myöskään ilmoittanut paketin lähtemisestä eikä EMS-seurantanumeroa, mistä iso miinus.
Paketti oli tosiaan
aivan valtava, mutta kovin kevyt, ja sisälsikin enimmäkseen rypistettyä sanomalehteä sekä erikseen vielä laatikon, jossa Victorian Maidenin silinterihattu matkusti turvallisesti. Kaikki tuotteen oli pakattu erikseen vielä Celgan logolla varustettuihin vetonarupusseihin, ja niissä oli ilmeisesti varastoimisen yhteydessä liimatut tarrat, joissa vastaanottajan nimi ja ko. tuotteen arkistonumero. Ilmeisesti siis tuotteet pysyvät ihan hyvässä tallessa Celgan varastossa ennen maailmalle lähtöään.
Miksi Celga on hyvä:
+ Saattavat vastata todella nopeasti, eli jos löydät unelmasukat ja huutoaikaa on jäljellä vain pari tuntia, voi onnistaa. (Tosin tässäkin asiassa Crescent Shop, josta kirjoitan ensi viikolla, on vielä nopeampi henkilökohtaisen huutojärjestelmän ansiosta.)
+ Luottokorttimaksun saa hoidettua salatun palvelun kautta (ja luottokorttihan on esim. luottokortti-paypal-maksua vähän halvempi)
+ Lähettävät varnistusviestin, ja osoitteeseen voi myös lähettää kysymyksiä huudoistaan. Kyselyyni siitä, miksi voittanut huutoni ei näkynyt enää, vastattiin nopeasti ja jopa pyydettiin anteeksi sitä, että myyjä ei ollut suostunut myymään celgalle/minulle, vaan peruuttanut huudon.
Mutta miksi Celgankin kanssa kannattaa miettiä:
- Celgankin nopeus riippuu työntekijöistä. (Eikä tietenkään ole lainkaan yhtä varma kuin automaattine Crescent.)
- Celgan tiedetään välittävän ulkomaalaisille, ja myyjät, jotka eivät halua tavaroitensa päätyvän gaijineille, voivat perua Celgan kaupat.
- Olen itse pääasiassa pyytänyt saada maksaa luottokortilla, kuten Celgan sivuilla luvataan mahdolliseksi, mutta silti paypal-etumaksua on kyselty useamman kerran. Asia tosin selviää kun huomauttaa haluavansa maksaa luottokortilla. Tämä on kuitenkin varsin merkittävä tekijä, koska Paypal-maksun suhteen Paypal vetäisi turhaan välistä sen 4% kulua, jolta välttyy, kun maksaa suoraan luottokortilla.
- Celga on vähän epäselvä sen suhteen, milloin lähettävät tavarat. Niiden perään pitää itse kysyä, mutta sekin riippuu onko kyse nettikauppatuotteesta vai huutokaupatusta.
- Minulle ei lähetetty ollenkaan seurantakoodia, joten olin taivaallisen tuikitietämätön siitä, että pakettini oli tulossa. Onneksi oli vapaapäivänä ja olin kotona, mutta työpäivinä minun täytyisi pyytää Johannesta olemaan kotona vastaanottamassa pakettia. Lähiposti suljettiin jokin aika sitten ja pyörällä on aika ankea lähteä myöhällä polkemaan postiin.
Käyttäisin Celgaa silloin, kun en jaksa valvoa itse huutokauppojeni edistymistä (kuten Crescentillä) tai jos tuotteen hinta-kulusuhde on sellainen, ettei minun kannata käyttää Crescentiä tai Mai Ozawan palvelua. Lisäksi minulle erittäin tärkeä: voin maksaa luottokortilla, enkä maksa turhaan ylimääräistä 4% paypal-maksusta.
Tässä siis arvioni Celgasta. Kysymyksiä voi mieluusti esittää jos jokin jäi minulta tässä mainitsematta!